Vanha nainen pukkasi korilla varustettua rollaattoria. Korissa istui valkoinen koira, joka ilmiselvästi koiranvuosiltaan oli vähintään yhtä vanha kuin emäntänsä. Nainen oli ulkoiluttamassa huonojalkaista koiraansa. Jotenkin näin naisessa itseni, vaikka minulla ei koiraa olekaan. 

Nuorena, kun katsoo peiliin, on mahdottomuus uskoa, että noihin siloposkiin voisi joskus tulla ryppyjä. Vähän vanhempana, kun vetää sormilla poskia kohti korvia, juonteet suupielistä nenään oikenevat, ja peilikuva muuttuu vuosikymmenen nuoremmaksi. Vuodet ryöpsähtävät takaisin saman tien, kun sormien ote kirpoaa.

Media ruokkii mainosten luomaa kuvaa, että elämän portit aukeavat, jos on nuori ja hyvän näköinen. Maailma on nuorten ja kauniitten ihmisten. Mutta nuoruus on vain hetkellistä, vaikka sitä ei nuorena usko. Eläkeikä on valovuosien päässä. Ei se koske minua. Minä olen päättänyt pysyä ikuisesti nuorena… Minä ainakin olin päättänyt! Muistan sen kuin eilisen päivän. Katselin itseäni piirongin päällä olevasta pyöreästä peilistä ja päätin, että minusta ei tule koskaan vanhaa ja ryppyistä. Silloin en osannut kuvitella, että muistaisin tuon hetken vielä 65 vuoden päästä. Enkä sitä, miltä 65 vuoden päästä näyttäisin.

Moni yrittää peitellä ikääntymisen merkkejä, mutta edes kirurgin veitsi ei pysty estämään biologista vanhenemista. On vain yksi konsti päästä siitä – kuolla nuorena. Ikuisesti nuoria ovat James Dean ja Marilyn Monroe. He pysyvät meidän muistikuvissamme aina samanlaisina – upeina ja seksikkäinä. Huono puoli on, etteivät he itse voi nauttia ikuisesta nuoruudestaan.

Tarkemmin ajatellen; olen onnellinen, että olen rikkonut 15-vuotiaana tekemäni päätöksen. Vuosien määrä mitataan syntymän hetkestä, mutta mielensä nuoruudesta voi päättää itse.