Lyön kai lusikkani väärään soppaan, kun puutun keskusteluun miesten ulkomuodosta. Puutunpa silti.

Viime päivien puheet treenatuista ylävartaloista ovat koskeneet enimmäkseen vähän varttuneempia  nuoria miehiä – mutta mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Mikäli nuorten miesten lihaksikkaat yläkropat ovat tulosta terveestä liikunnasta, niin siihen ei ole nokan koputtamista. Onhan se vastailmiö pitkään huolestuttaneelle nuorison ylipainoisuudelle ja sitä kautta diabeteksen yleistymiselle.

Onko trendi silti kaikilta osin niin ylistyksen arvoinen, miltä se ensin vaikuttaa. Pääasiallisesti niitä lihaksia hankitaan kuntosaleilla, ja ainakin joillakin saleilla liikkuu myös muuta kuin lihaa ja verta olevia asiakkaita. Kun pitää äkkiä saada yhtä näyttävät lihakset kuin kaverillakin, voi kiusaus olla liian suuri, ja turvaudutaan pillereihin.

Sillä konstilla hankitut lihakset eivät taatusti edistä terveyttä. Pahimmassa tapauksessa voidaan joutua ojasta allikkoon, ja sadon korjaavat kiellettyjen aineiden kauppiaat.

Aina on myös niitä, jotka eivät syystä tai toisesta voi koskaan ylpeillä hyvinmuodostuneella kropalla. Kyse voi olla sairaudesta tai vammasta. Tai vanhemmat eivät ole välittäneet oikeista ruokatottumuksista, kenties ovat suuressa rakkaudessaan jopa tuputtaneet vääränlaista ravintoa. Eivät liikakilot lähde hetkessä eivätkä helpolla. Vamma ei ikinä,  ei millään keinolla. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta käydä kuntosaleilla treenaamassa. Miten niille nuorille pojille käy?

Ulkomuotovaatimukset ovat kipeitä kysymyksiä, etenkin nuorten keskuudessa. Jos ei täytä normeja, jotka jossakin trenditietoisessa salaseurassa on päätetty, täytyy nuorella olla todella hyvä itsetunto. Tytöillä ovat ulkonäköön kohdistuvat paineet tähän saakka olleet kovempia kuin pojilla. Syömishäiriötkin ovat olleet ”tyttöjen juttu”.

Nytkö pojatkin halutaan vastaavanlaiseen kierteeseen? Erilainen ei sovi joukkoon. Ja se, joka ei sovi joukkoon, on suuressa vaarassa syrjäytyä.