me kaksi

kuin viluiset harmaavarpuset

       höyhenet pörhöllään portaikon patterinsyvennyksessä

              nuoruutemme haavoittamina

 

silloin

sinä kosketit minua

       jolle kosketus oli tabu

              viilsit kipeästi tien sydämeni vasempaan kammioon

                      asetuit asumaan sinne

 

sinä takerruit minuun ja minä sinuun   

peruskallioksi meremme rannalle

 

rajuilmat vavisuttivat

       sateet piiskasivat

              routa tunki väliin

 

meri hioi ja silotti särmät

 

sitten taivas halkesi ja

       myrsky repäisi sinut irti

 

ensin aavesäryksi

       kuin amputoitu raaja muutuit

              viimein lempeäksi tykytykseksi jäit

graniitiksi jalkojeni alle