me kaksi
kuin viluiset harmaavarpuset
höyhenet pörhöllään portaikon patterinsyvennyksessä
nuoruutemme haavoittamina
silloin
sinä kosketit minua
jolle kosketus oli tabu
viilsit kipeästi tien sydämeni vasempaan kammioon
asetuit asumaan sinne
sinä takerruit minuun ja minä sinuun
peruskallioksi meremme rannalle
rajuilmat vavisuttivat
sateet piiskasivat
routa tunki väliin
meri hioi ja silotti särmät
sitten taivas halkesi ja
myrsky repäisi sinut irti
ensin aavesäryksi
kuin amputoitu raaja muutuit
viimein lempeäksi tykytykseksi jäit
graniitiksi jalkojeni alle
Kommentit