Sun kätes kädessäin

mä aistin sisälläin,

enää läsnä ole et,

pois kauas loittonet.

Ei kuvitelma vanhuuden

se ollut tällainen,

me tulevasta haaveiltiin,

ei käynyt kaikki niin.

 

Myötätuuli vastaiseksi muuttuu,

kuohuihin jo unelmamme juuttuu.

Airot kirskuen, kiviin kolisten

soudan venettämme yli karien.

 

Vuoskymmenien taa

sun mieles katoaa,

vaikka hetki eilisen

on liian kaukainen.

Sä hymyilet, kun halaan sua,

et aina muista mua,

vaan jättää en sua koskaan vois,

en luotas lähtis pois.

 

Myötätuuli vastaiseksi muuttuu,

kuohuihin jo unelmamme juuttuu.

Airot kirskuen, kiviin kolisten

soudan venettämme yli karien.

 

Kun joskus väsyttää,

en jaksais enempää,

käskyn tunnen sydämen

ja voiman rakkauden.

Siks vierelläsi kuljen näin,

taas tietä eteenpäin,

oot hetkittäin kuin lapsi vain

mut aina armaimpain.

 

Myötätuuli vastaiseksi muuttuu,

kuohuihin jo unelmamme juuttuu.

Airot kirskuen, kiviin kolisten

soudan venettämme yli karien.