Radan strategiseen paikkaan tarvittiin naurukone, ajan hittituote. Koneen hankinta jäi minun kontolleni. Tämä tapahtui 70-luvulla. Olin työni puolesta suunnittelemassa leikkimielistä temppurataa lastenjuhlaan Helsingissä.

Pilailupuoti sijaitsi Pitkänsillan kupeessa, joten nousin Kalliosta kolmosen ratikkaan. Puodissa oli asiakkaita jonoksi asti. Katselin pierutyynyjä ja muita innovatiivisia keksintöjä (jos sana innovatiivinen oli silloin keksitty). Sain lopulta haluamani ja lähdin paluumatkalle. Minua jo odotettiin seuraavaan palaveriin.

Istuin ratikan toiseen vaunuun käytävän vasemmalle puolelle, jossa oli yksittäisiä penkkejä. Roikotin pilailupuodin muovikassia polvieni välissä.

Ympyrätalon kohdalla jalkovälini räjähti sietämättömään naurunkäkätykseen. Kädet täristen yritin muovikassin suojissa painella vekotinta, mutta ääni ei toennut. Kun kone kerran oli päässyt vauhtiin, sitä ei pysäyttänyt mikään. Luovuin yrittämisestäkin. Istuin huulet yhteen puristettuina ja katselin muka ulos ikkunasta.  Esitin kuuroa.

Katsomattakin tiesin, että jokaisen matkustajan pää oli kääntynyt minuun. Tunsin, kuinka kuumana virtaava veri pakkaantui ensin kaulaani, nousi siitä leukapielieni yli, sai poskeni hehkumaan ja syöksyi lopulta rassaamaan hikikarpaloita hiusrajasta. Ähötin siinä kuin ylikypsä tomaatti.

Käkätys ei loppunut. Jokainen sekunti oli tuntien mittainen. Ratikka ajoi kahden seuraavan pysäkin ohi. Kukaan ei pyrkinyt ulos eikä sisään. Kaikki vaunun matkustajat halusivat nähdä, miten yllättäen alkanut tragikomedia päättyisi. Hupia ratikkalipun hinnalla!

Minä olin ruusunpiikin sormeeni saanut Prinsessa Ruusunen, joka on jähmettynyt sadan vuoden uneen.

Naurukone veti henkeä ja aloitti sitten entistäkin räkäisemmin naurun. Ääni pureutui kallonpohjaan kuin tärypora.

Karhupuiston jälkeen käkätys loppui. Kauhun jäykistämästä tilasta huolimatta onnistuin jossakin vaiheessa painamaan stop-nappia. Anteeksi pyytelemättä ryntäsin Urheilutalon pysäkillä ulos. Tunsin katseet niskassani vielä, kun ratikka oli ehtinyt ainakin sadan metrin päähän minusta.

Olin shokissa enkä ymmärtänyt, mihin suuntaan minun on lähdettävä. Myöhästyisin joka tapauksessa palaverista.

Kävelin kohti tuntematonta ja harkitsin vakavasti irtisanoutumista työpaikastani.

* * *

Onkohan naurukoneita vielä myytävänä?