Motto: Jos minulla olisi voimakkaampi tahto, pystyisin murtamaan sen. (Stanislaw Jerzy Lec)

Itse kullakin on jo alle kouluikäisenä haaveita omasta tulevaisuudestaan. Minäkin olen tehnyt hienoja suunnitelmia, jotka ovat jääneet oman historiani kellastuneiksi lehdiksi.  Päiväkirjojeni sivuilla olen maalaillut näkymiä, jotka nyt naurattavat, itkettävät tai hävettävät. Hävettävät siksi, ettei minussa ole ollut rotia tehdä niistä totta.

Jotakin näkymistä olisi toteutunut, jos olisin ryhtynyt toimeen enkä vain siirtänyt aloittamista aina huomiseen. Vuosia… vuosikymmeniä kuvittelin, että onhan minulla vielä aikaa, en minä nyt juuri ehdi. Aika meni. Unelmat siirtyivät. Nyt on turha jossitella. Elämän janalla loppupiste on paljon lähempänä kuin alkupiste. Mitä nyt enää ennättää? Paitsi haaveilla.

Aikomisen kirous vaivaa kaikissa pienissäkin asioissa. Arkisissa askareissa. Olen kehittänyt konsteja itseruoskintaan. Jos illalla nostan pölynimurin keskelle eteisen lattiaa, en kehtaa aamulla laittaa sitä takaisin komeroon, ellen ensin imuroi. Joku itsekunnioitus täytyy säilyttää!

Itseruoskintaa on myös tämä blogi. Kirjoittaminen on ollut harrastukseni siitä saakka, kun kirjoitustaidon opin. Vuosikymmenten ajan kirjoittaminen oli myös leipätyötä. Mutta kun se taas on vapaaehtoista, innostus tulee ja menee kuin muuttolintujen parvet. Tämä päättymässä oleva lukuvuosi (syyskuu-kesäkuu) on pannut ajatukset parveilemaan, koska olen osallistunut Avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen kurssiin. Nyt pelkään, että ajatukseni lähtevät paluumuutolle heti kesän alkajaisiksi!

Internetistä ei paperi lopu, ja koska olen tämän aloittanut, itsetuntoani rassaa sopivasti, että joitakin ajatuksia täytyy tietyin välein pyydystää paperille. Blogi on kirjoittamisen alustana toisenlainen kuin kotisivut. Kotisivuille voi laittaa uutta aineistoa, jos sellaista syntyy, mutta yhdeksän vuoden kokemuksesta tiedän, etteivät kotisivut vaivaa mieltä samaan tapaan.

Te kirjoittamisen harrastajat! Jos teillä on sama tauti kuin minulla (rumasti sitä sanotaan laiskuudeksi), niin kokeilkaa tätä konstia!

Saa nähdä, kuinka muijan käy…