…niin kyllä sua uskotaan.

Huvittavaa, kuinka sitä jää tinkaamaan jostakin asiasta, jonka aivan varmasti uskoo muistavansa. Toiset latovat dokumentteja, jotka osoittavat, että asia ei voi olla niin – mutta kun ei haluaisi antaa periksi.

Muistin vinksahduksia tapahtuu niin minulle kuin muillekin. Yksi "muistipaikka" on Facebookin Kemi-ryhmän sivu, jolla käydään polveilevia keskusteluja ja väittelyjä kotikaupungin historiasta.

Nytkin olen vuorenvarma, että valokuvan esittämässä kulmassa oli 50-luvulla – ennen  tuota taloa – puutalo. Kuva taitaa olla muutaman vuosikymmenen takaa. Siinä on talon kulmassa apteekki, mutta se apteekki, josta minä kävin ostamassa salmiakkikolmioita ja äidille kamferitippoja, oli taatusti puutalossa. Vai oliko sittenkään? Minulle todistetaan, että  siinä kulmassa ei ollut minkäänlaista taloa 50-luvulla…

Onneksi tähän ikään olen oppinut, että tosiasioiden edessä voi antaa periksi. Minun mielikuvaani se ei muuksi muuta, mutta hyväksyn, että muistan väärin. Ja vähitellen mielikuvakin alkaa haalistua.

Ei väärin muistamisen ilmiö välttämättä ole tullut iän myötä. Olin kova tinkaamaan jo nuorena.

Yli kolmenkymmenen vuoden ajan elämänkumppani jaksoi muistuttaa jääräpäisyydestäni Madetojan saliin liittyneessä väittelyssämme. Jaksaisi varmaan vieläkin, jo olisi elossa. Madetojan sali oli 60-luvulla Oulun Kauppaoppilaitoksen rakennuksessa.

En muista, minkä takia ko. tila nousi keskusteluumme, mutta minä väitin, että salin lattia nousee takaosaa kohti kuten teattereissa. Kaveri väitti toista. Taisimme jatkaa väittelyä päiviä, kenties viikkojakin, kunnes menimme koulun pihaan ja kurkimme salin ikkunoista sisään. Ei lattia mihinkään noussut!

Olikohan se ensimmäinen kerta yhteiselämässämme, kun minä myönsin olleeni väärässä? Sain opetuksen. Sen jälkeen olen vaivihkaa laittanut väitteitteni perään kysymysmerkin. Edes sulkuihin.

Lopulta tein itse omasta jääräpäisyydestäni vitsin. Sen turvin pidin kasvoni tilanteissa, joissa jouduin myöntämään, että olen kuin olenkin väärässä. Lopetin väittelyn sanomalla ”niin ja Madetojan salin lattia on kiero”. Palkkioksi sain vapauttavan naurun vastapuolelta. Eikä nolottanut yhtään.

Häviäjän(kin) on helppo hymyillä, kun opettelee hymyilemään itselleen.