Elektroniikkateollisuuden huima kehitys on tuonut paljon sellaista, mitä ilman moni ei enää osaisi elää. Samalla se on rajoittanut vapauttamme. Ainakin se on riistänyt meiltä oikeuden olla saavuttamattomissa.

Viimeistään ekaluokkalaisen on opittava pitämään kännykkä taskussa ja vastaamaan siihen, kun isä tai äiti haluaa tarkistaa, missä lapsi on. Kun lapsi kasvaa, vaativat kaverit tietää, missä hän on ja mitä tekee. Sitten tulevat työnantajat ja työkaverit. Tai vähintäänkin työvoimatoimiston virkailijat. Eikä se läsnäolovelvollisuus lopu siihen, kun työelämä loppuu. Sitten on lapsen vuoro huolestua, ellei mummu tai pappa ole puhelimella tavoitettavissa.

On selvää, että ihminen hermostuu, jos joku ei vastaa puhelimeen monellakaan yrityksellä. Niin teen minäkin. Sitten soitellaan ympäri ämpäriä kaikille tutuille, tietääkö kukaan. Viimein joku tulee vara-avaimella (tai isännöitsijän kanssa) kotiin katsomaan, ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva kohde toteaa, että kännykkä on jossakin kassin pohjalla. Tai akku on tyhjä.

Millä taattaisiin ihmiselle oikeus joskus olla vastaamatta puhelimeen, ilman että siitä tulee kamala rulianssi tarkistuksineen? Ei kai mitenkään.

Ennen vanhaa soiteltiin lankapuhelimiin. Jos puhelin ei vastannut, tuumittiin vain ”se ei ole kotona”. Vasta useamman päivän soittoyritysten jälkeen hermostuttiin. Mutta se oli sitä aikaa. Mikä nykyisin olisi parempi ratkaisu kuin huolestuminen? Ei mikään, koska kysymys voi todella olla hätätilanteesta.

Edelleenkin on niitä, joille kukaan ei koskaan soita. Silloin yksinäisen ihmisen kuolema huomataan vasta, kun hän on muuttunut hajuhaitaksi asunnossaan.

Satuin viikonlopulla samaan junaan tutun nuoren miehen kanssa. Hän oli tulossa vaellukselta Pohjois-Lapista ja ylisti, kuinka hienoa oli olla keskellä erämaata, jossa mikään sivistys ei häirinnyt. Mutta hänkin totesi, ettei olisi loputtomiin kestänyt yksin olemista. Vain harvalla on kykyä ja halua pitkäaikaiseen erakkoelämään. Jos haluaa elää sivilisaation piirissä, niin kai sitten on hyväksyttävä kaikki sen tuomat vitsauksetkin.

Jos ei isoveli valvo, niin joku lähimmäinen … ja mieluummin se lähimmäinen.