Lapsuuskodissani toimi sähköllä valot ja olohuoneen nurkassa kököttänyt "höyryradio". Asuimme kaupungissa. Maaseudulla monessa tuvassa Tilley-lamppu edusti kehityksen viimeistä huippua. Vanhaemäntä peräkammarissaan sai tolskata kynttilän kanssa. Pärepihdit taisivat jo olla kotiseutumuseoiden seinänraossa.

Miten ruoka pidettiin syömäkelpoisena, kun jääkaappeja ei ollut? Kaikkea ei voinut tönkkösuolata. Yksikerroksisissa taloissa yleisin ratkaisu oli kellari lattian alla. Matto rullalle ja luukku auki!

Lapset uskoivat, että maakuopassa lattialuukun alla asusti vaikka mitä mörköjä. Ehkä aikuiset edesauttoivat uskomusta. Oli parempi, etteivät lapset pula-aikana omin nokkinensa uskaltaneet mennä ruokavarastolle.

Monessa talossa jokapäiväiset ruokatavarat pidettiin porstuan konttuurissa, jossa maito pakkasella jäätyi ja helteellä happani. Meillä oli erillinen kellarikerros, johon johtavassa portaikossa ruokia pidettiin. Jos maito uhkasi mennä vanhaksi, äiti teki siitä viiliä. En muista, että maito olisi ollut inhottavan lämmintä kesälläkään. Ehkä se johtui siitä, etten ollut koskaan saanut maistaa jääkaappikylmää maitoa.

Joskus maalla käydessä pakotettiin juomaan lypsylämmintä maitoa. "Juo lapsi, se on terveellistä", sanoi emäntä ja kehui kuinka heidän elikkonsa lypsävät maitoa, jossa on rasvaa 4½ prosenttia. Yäk! Rasva tarttui kitalakeen, mutta juotava oli.

Oli sitä rasvaa kaupan maidossakin! Kun tuli vieras, niin äiti otti kermanekan ja kävi kuorimassa kahvikermat maidon päältä. Arkioloissa oli tyytyminen kermanvastikkeeseen. Pulloissa myytävä rasvaseos taisi olla nimeltään Atlantaa.

Olin 8-vuotias, kun muutimme kerrostaloon ja saimme ensimmäisen jääkaapin ja sähköhellan. Sen jälkeen on kodinkoneita ja myöhemmässä vaiheessa elektroniikkaa putkahdellut kasapäin jokaiseen kotiin. Tuskin mikään vempele enää toimii ilman sähköä.

Sähkö on siitä kummaa ainetta, ettei sitä huomaa, kun sitä on. Kun se lakkaa olemasta, niin varmasti se ainoa kynttilänpätkä on komeron viimeisessä nurkassa ja pimeässä ei löydy edes tulitikkuja, että näkisi etsiä sitä.

Öiset sähkökatkot, joiden yli onnellisesti nukumme, ilmiantavat itsensä vasta aamulla. Sähköherätyskello on aloittanut ajanlaskun alusta, ja sähkölaitteiden digitaaliset kellot näyttävät viivaa. Olet myöhässä ties mistä.

Pomo työmaalla takoo nyrkkiä pöytään. Lentokone tai juna on matkalla ilman sinua! Lääkärihoitaja on kirjoittamassa laskua, kun jätit varatun aikasi käyttämättä. Ja syyllinen on vain vajaan sekunnin välähdys sähköverkossa, jonka huomaan jätit kohtalosi. Jos sähköverkko pantaisiin rullalle, seuraisi täydellinen katastrofi koko yhteiskunnassa.

Turha vanhoja aikoja on haikailla, mutta ennen ei elämä ollut riippuvaista sähköstä eikä tekniikasta. Ja ennen kaikkea – silloin koneet ja laitteet kestivät. Nykyisiä ei voi edes korjata. Ihmiskunta hukkuu kertakäyttöiseen elektroniikkaromuun!