Kaunokirjallisissa kertomuksissa – jopa runoissa, lauluissa, saduissa, usein myös romaaneissa – on kesä. Se on oletusvuodenaika. 

Jos fiktiivisessä tarinassa eletään jotakin muuta vuodenaikaa, siitä on jollakin tapaa vihjattava; lehdet putoavat puista, lunta sataa, pihalle ilmestyy pälviä… Kesä vain on, ei sitä tarvitse erikseen mainita. Myös suomalaisessa kirjallisuudessa lähes kaikki tapahtuu kesällä, vaikka kesä on vuodenajoistamme lyhin.

Poikkeuksen tekee joulu, jota ei joulukuulta voi kesään siirtää, vaikka se onkin suosittu tarinoiden aihe. Toinen tietenkin Suomessa on talvisota.

Mikä kesässä kiehtoo niin, että sitä odotetaan raskausajan mittainen aika vuodessa? Tällaisena hienona kesäpäivänä unohtaa, että joskus odotus ainakin Pohjois-Suomessa saattaa jatkua vielä seuraavat kolme kuukautta. Sitten alkaa jo uuden kesän odotus.

Varmasti lomakausi on suurin syy kesän suosioon, mutta odottavathan kesää eläkeläisetkin. Ja työttömät. Ei lämmin luita riko, sanoo vanha sananlasku. Sitä lämmintä kai me saunasuomalaisetkin odotamme, vaikka helteet voivat käydä jopa hengen päälle, etenkin huonokuntoisille vanhuksille.

Unissakin on useimmiten kesä. Muistan aika paljon omia uniani. Olen kirjoittanut niitä muistiin, mutta vain yhdessä on ollut talvi. Ehkä kesä on selkäytimessä sellaisellakin, joka näkee paljon myönteistä kaikissa vuodenajoissa. Ne ovat meidän rikkautemme. Minusta olisi kurjaa asua jossakin, missä aina olisi vain lämmintä-lämpimämpää tai kuumaa-kuumempaa.

Miten silloin voisi odottaa kesää? Miten voisi nauttia kesästä? Olen vakuuttunut, että yksi kesän viehätys perustuu sen lyhyyteen. Viimein tullessaan tai edes piipahtaessaan se on palkinto pitkästä odottamisesta.

Jos suomalaisilta kysytään, mikä on mieluisin vuodenaika, niin useimmat tunnustautuvat kesäihmisiksi. Seuraavan sijan saanee kevät – luonnon ja rakkauden puhkeamisen aika, toisaalta myös itsemurhatilastojen synkin aika. Selvä vähemmistö julistautuu talvi-ihmisiksi. Syksyä rakastavat vain harvat. (Tämä on henkilökohtainen mutu-arvio, ei virallinen tutkimus.)

Mutta palataan kesään. Kohtuullinen lämpö hellii ruumista ja sielua. Jos vielä voi tuntea ympärillään edes ripauksen kesäistä luontoa, edes rehevöityneen parvekkeellisen verran, on kesä autuutta. Silloin voi vain olla ja antaa ajatusten hiljaa virrata. Jos ovat virratakseen. Sellaisessa nirvanassa tämäkin kummallinen aihe ui päähäni.

Nautitaan, kun aurinko suo!