äiti ompeli sähkönsinisen silkkisamettimekon koulun joulujuhlaan

      virkkasi siihen pienen pyöreän kauluksen

              valkoisesta merseroidusta langasta


se oli kaunein mekko mitä minulla on koskaan ollut

       valon osuessa siinä tuikkivat hopeiset tähdet


annoin äidille anteeksi kaikki

tai ainakin melkein


sitten se tapahtui koulun vessassa  

      pesin käsiä ja yksi ainoa vesitippa roiskahti mekon etumukseen


vaikka äiti oli varottanut


matta läiskä keskellä sähkönsinistä

      näytti kuin silkkinukka olisi sammuttanut valonsa siltä kohtaa

valo oli siirtynyt salamoiksi äidin silmiin

      siellä salamoiden takana aavistin harmin kyyneleet


omat kyyneleeni nielin ja äidin kiukunkin

      samalla peruin kaikki mitä olin anteeksi antanut


 aamulla äiti tuli sänkyni viereen ja näytti mekkoa

                             läiskän päälle hän oli kiinnittänyt ruusun

      jonka oli virkannut samasta langasta kuin kauluksen


ja taas minä annoin äidille anteeksi

olisin halannutkin jos olisin uskaltanut