Ken on lapsesta asti tottunut kaikkien toiveittensa toteutumiseen, olettaa kotoa lähdettyäänkin saavansa kaiken nyt ja heti. Hän väittää, että kaikilla muillakin on. Vaikka läheskään kaikilla muilla ei ole.  

Minä väitän, että elämän rakentaminen palikka palikalta antaa enemmän onnen hippusia kuin kerralla kätösiin lahjoitettu kultakimpale.

Hienoa, jos lähipiirissä on (monella ei ole) isiä, äitejä, ukkeja, mummeja ja muita sukulaisia, jotka pystyvät ja haluavat auttaa nuoria elämän alkuun. Mutta on varottava, ettei suuressa rakkaudessaan peitä ruusuilla koko polkua ja tee karhunpalvelusta nuoren itsenäistymiselle.

On nuoriapareja, jotka aloittavat elämäntaipaleensa keräämällä kodin välttämättömän rekvisiitan kirpputoreilta. On myös täsmäpareja. He laativat häävieraille tarkat listat design-tuotteista, joita on soveliasta tuoda lahjoiksi. Tapa eliminoi kauhukuvan, että joutuu asumaan samassa huushollissa 23 vedenkeittimen ja 17 sähkövatkaimen kanssa.

Mutta istuuko kylmä laskelmointi luontevasti elämän suuren juhlan henkeen? Oikea rakkaus ei kuole täydellisen kotikatsomon puutteeseen, ja onnen seitsemäs taivas on aivan muualla kuin tavarataivaassa.

Nykyajan häävalmisteluissa on muutakin, joka ei meinaa mahtua päähäni. Pahimmassa tapauksessa häiden suunnitteluvaihe kestää kauemmin kuin itse avioliitto. Lystin hinnasta panen suuni suppuun. Niin myös eroamisen heppoisista syistä.

Vika ei ehkä ole nuorten, vaan niiden sukupolvien, jotka ovat panneet likoon kaikkensa, jotta lapsilla olisi paremmat eväät maailmalle kuin heillä itsellään oli. On tapahtunut ylilyönti, niin kuin kehityksen kulussa usein käy.

Asiaa saattaisi auttaa, jos lapset ja nuoret tuntisivat paremmin lähihistoriaa, sitä arkea, jossa heidän isovanhempansa tai isoisovanhempansa elivät. Sitä, miten vähästä saattoi tulla onnelliseksi silloin, kun ei ennestään ollut juuri mitään.

Se ei tarkoita, että pitäisi ihannoida entisaikojen puutetta ja kurjia oloja. Emme kaipaa takaisin aikaa, jolloin kymmenhenkisen perheen oli ahtauduttava pieneen hellahuoneeseen, ainoana mukavuutena pihan perällä oleva huusi. Mutta niistä ajoista ja ennen kaikkea asenteista voi oppia.

Ponnistelu jonkin asian saavuttamiseksi on elämän suola. Eikä linnunpoikanenkaan opi lentämään, ellei se saa itse ilmaa siipiensä alle. Jokaisella on oltava oikeus surkeisiin pyrähdyksiin. Se, mikä on saavutettu vaivannäön ja kompurointienkin kautta, tuntuu arvokkaammalta kuin tarjottimella eteen kannettu.

Malttia tästä ajasta puuttuu, jos aina pitää saada kaikki – paitsi Ikean huonekalut – valmiina, nyt ja heti. Puutarhurikin rakastaa ruusujaan, mutta ei hän tanssi niiden päällä.